Design-valaistus

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sanapari design thinking tuli vastaan. Edellinen oli Shaping Institutions -kurssilla, joka ei muutoin uskomattoman loistavasta luonteestaan huolimatta onnistunut iskostamaan minuun käsitteen todellista merkitystä. Tänään se toivottavasti kuitenkin tapahtui – koin nimittäin ymmärtäneeni jotain vallitsevasta kädenvääntötilanteesta intellektuellin tietotyöläisrationalismin ja kädet savessa toimivan design-ajattelun välillä.

Valaistumiseni oli kaksiosainen. Tutustuin ensin – luovassa väsymystilassa, tottakai – Rylanderin (2009) tekstiin Design Thinking as Knowledge Work, jossa yritetään naittaa näitä mainittuja diskursseja yhteen. Päällimmäisimpänä havaitsin törmänneeni esiteltyihin dikotomioihin softateollisuudessa useamminkin. Paitsi että käytännössä jokainen softanvääntäjä on määritelmänmukaisesti myös designeri – ratkoessaan aitoja ongelmia rajoitteiden alla – on mielestäni myös enenevässä määrin totta, että ratkaisemisen arvoiset ongelmat ovat ohjelmointiongelmien sijaan design-ongelmia. Harvempi ohjelmoija kuitenkaan mieltää itsensä designeriksi. Tämä on mielestäni virhe.

Samaa mieltä on mainiota Atomic Spin -blogia kirjoittava Shawn Crowley, joka esittää erään viimeisimmän kirjoituksensa otsikossa ykskantaan designerien olevan ohjelmoijia arvokkaampia. Hetki – miten tämä on mahdollista, jos ohjelmoijat ovat oikeasti designereita? Vastaus on ilmiössä, josta Rylanderkin kirjoittaa. Ne sanat, joita itsestämme käytämme ja jolla hahmotamme maailmaa eivät ole irrallisia, vaan niiden käytöllä on todellisia seurauksia maailmamme rakenteelle. Niinpä ohjelmoija on ohjelmoija, siis pelkkä koodintuottaja, ja designer on se taho, joka määrittää ohjelmoijan tekemän työn tarkoituksen. Yhtälön koodia tuottava osapuoli voisi merkittävästi lisätä tuottamaansa arvoa ymmärtämällä olevansa yhtälailla designer ja tuomalla oman kontribuutionsa bisnespöytään. Omasta mielestäni on erityisen mielenkiintoista, että viitteitä juuri tämänsuuntaisesta liikehdinnästä on esiintynyt yrityksemme strategiakeskusteluissa.

Toinen osa seurasi, kun perehdyin kohdalleni arpoutuneeseen, varsinaista design thinking -metodiikkaa esittelevään tekstiin (Clatworthy, 2010). Suhtauduin tekstiin hyvin varauksellisesti, sillä en lainkaan ymmärtänyt sen lähtökohtia. Viimeistään tutkimuskysymysten kohdalla hymähtelin voimakkaasti. Muka tieteellisesti kirjoitetussa tekstissä heitetään yhtäkkiä hihasta ”pelikorttipohjaiset kosketuspisteorientoituneet menetelmät” ja livautetaan se numeroituun listaan aivan kuin lukijan ei toivottaisi huomaavan tehtyä silmänkääntötemppua. Mitenkäs ne pelikortit nyt yhtäkkiä seurasivatkaan aiemmin esitetystä? En ymmärtänyt. Sitten ymmärsin, miksen ymmärtänyt. Kyse oli design thinkingiin kuuluvasta diskurssista – juuri siitä, jonka ymmärtämättömyydestä Rylander oli minua hetki sitten varoittanut.

Koin valaistuneeni.

Itse lähipäivä ei ollut yhtä inspiroiva. Otso viittasi viimeviikkoisessa oppimispäiväkirjassaan siihen, että DI-tason opinnoissa opiskelijoilla on jo tahtoa saada syvällisempää ymmärrystä käsitellyistä asioista eikä pelkkiä maistiaisia. Varoituksellisella paatoksella toimitettu maininta joutui mieleeni erittäin konkreettisesti tänä lähipäivänä. Olimme lukeneet läjän artikkeleita kahdesta eri aihepiiristä ja valmistautuneet keskusteluun niiden tienoilta. Innostukseni mureni, kun intensiivisen ja syväluotaavan lukupiirikeskustelun sijaan meitä juoksutettiin ympäri tilaa minuuttiaikataululla. Olkoonkin ydintarkoitus ollut keskustelun sijaan itse design-keskeisiin menetelmiin tutustuttaminen, mutta toimintatapa ei ollut omiaan herättämään positiivisia tuntemuksia niiden suhteen. Meno olisi tuntunut sopivammalta armeijaan kuin korkean tason yliopisto-opetuskontekstiin. Epäilen, josko tämä oli kurssin opetustavoitteiden kannalta lainkaan tarkoituksenmukaista.

Lähipäivän yhteydessä selvisi myös, ettei kurssihenkilökunta ilmeisesti ollut vielä tutustunut oppimispäiväkirjoihimme – tai ainakaan niissä jo annettuun palautteeseen. Tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta kovin surullista. Jos tiedustellaan osallistujien odotuksia, eikö olisi sopiva olettaa, että niihin yritetään myös kurssin aikana vastata?

Tähän oppimispäiväkirjaan käytettiin yli 51 minuuttia.

t. Eevert

Lähteet:

Crowley, S. 2012. Designers are more valuable than programmers. Atomic Spin. URL: http://spin.atomicobject.com/2012/01/24/designers-are-more-valuable-than-programmer/

Clatworthy, S. 2010. Service Innovation Through Touch-points: Development of an Innovation Toolkit for the First Stages of New Service Development. In International Journal of Design Vol.5 No.2 2011