Ensiksi on pakko purkaa päässä pyörivät toisiaan leikkaavat ympyrät paperille. Simulointivideon katselu kirkasti minulle ännännen kerran infolaisten suhteen konsultointiin. Koulutusohjelman kolme tukipilaria ihminen, talous ja tekniikka linkittyvät suoraan ensimmäisen luennon konsultointitapoihin: ohjelmistoja kehittävät asiantuntijakonsultit ovat teknisesti orientoituneita, lääkärikonsultointi muistuttaa minua ensisijaisesti talouspainotteisesta liikkeenjohdon konsultoinnista ja viimeisenä prosessikonsultointi fasilitointineen painottuu ihmisten kanssa toimimiseen.
Huh, jatketaan videosta, mutta sukelletaan saman tien luennon teeman ytimeen.
Filmiä katsellessa ja tarkempia speksejä kalvoilta lukiessa simulointi alkoi vaikuttaa järkyttävän kaoottiselta tapahtumalta. Yli 50 ihmistä keskustelemassa asioista yhdessä huoneessa ei kuulosta kovin hallittavalta tai hedelmälliseltä. Voiko fasilitaattori muka jakaa puheenvuorot siten, että oikeat ongelmat tulevat käsitellyiksi, kaikki asianomaiset pääsevät sanomaan sanansa, osapuolten välille syntyy vuorovaikutusta, keskustelua ja ymmärrystä ja koko ajan edetään yhteiseen ennaltamäärättyyn tavoitteeseen? Ei ole uskottava arvolupaus, en varmaan sijoittaisi…
On selvää että suurin työ tehdään kulisseissa ja fasilitaattorin esitiedoilla ja arvovallalla on merkittävä asema tapahtuman onnistumisessa. Fasilitattorin täytyy hallita sekä ihmiset, että asiat ja olla akupunktiovelho, joka kuukauden tai kahden selvitystyön jälkeen osaa tökätä neulat juuri oikeisiin kohtiin kivun lievittämiseksi. Minulla on kuitenkin pelko, että simulointipäivä redusoituu vääjäämättä jonninjoutavaksi jutusteluksi: aika ei voi riittää kaikkien näkökantojen kuulemiseen ja esittämiseen, koska rajapintoja on niin paljon. Tapahtuma suosii rohkeimpia, suulaimpia ja arvovaltaisempia osallistujia. Toki muistelen, että kaikkien ei tarvitse osallistua aktiivisesti keskusteluun, vaan ennemminkin seuraavat muiden esiintymistä ja ajatuksia. Se ei käynyt selväksi, miten heränneet ajatukset ja mielipiteet kirjataan ylös vai tehdäänkö litterointi aina vasta jälkeenpäin (esimerkiksi videon perusteella), ja toisaalta miten kehityksen jatkuvuutta ylläpidetään koko 3-6 kk jakson aikana.
Eikö simulointia voisi skaalata alaspäin? Isot ongelmat on helpompi käsitellä, jos ne jakaa pienempiin. Voisiko tapahtumaan osallistaa pienemmän edustusryhmän ihmisiä ja sidosryhmiä, vai onko osallistamisen kannalta ensiarvoiseen tärkeää, että myös episentrumin ulkopuoliset ryhmät ovat läsnä, torkkumassa takarivissä?
Mieleeni juolahti taas viime kerralla puitu ajatus fasilitaattorin roolista ja kysymys, eikö simulointia voisi suorittaa organisaation sisällä vai tarvitseeko fasilitaattorin olla aina joku ulkopuolinen toimija. Missä se lisäarvo on? Miksi buy eikä make? Prosessiasiantuntemus on yrityksen sisällä ja sidosryhmät on ehkä helpompi tuoda yhteen n-1 katon alla. Haiskahtaa politikoinnilta.
Ehkä häiriintyneisyyttäni selittää koko luennon vaivannut epätietoisuus siitä, miten omat ryhmämme oikein simuloinnin simuloinnin toteuttavat. (Vahvasti uumoilen, että kurssitiedotus-ryhmällä on jokin ei-ollenkaan-niin-piiloagenda.) Jos mitään ihmisjoukkoa tai prosessia, jota tutkia ja haastatella, ei ole, ketä sitten tullaan ”fasilitoimaan”. Vaikuttaa siltä, että koko homma tullaan ravistelemaan hihasta – eli vertaus improvisaatioteatteriin oli varsin osuva. Ei ihme, että konsultit mielletään käsienheiluttelijoiksi. Onneksi kaikki prosessiaiheet ovat sillä tavalla lähestyttäviä, että niistä voi keskustella lyhyenkin perehdytyksen jälkeen, eikä tarvitse paeta buzzwordien, jargonin ja pukujen taakse.
Kaikesta poikkitelaisuudesta huolimatta, odotan itse innolla simlointipäivää ja erilaisiin rooleihin tarttumista. Uskon, että pieni leikkimielisyys ja peliin heittäytyminen tekee päivästä antoisamman. Kolmosälppärin perusteella ryhmillä oli positiivisen erilaisia lähtökohtia ja menetelmiä takataskuissaan.
BPDM 