VALOMUURIN TUOLLA PUOLEN NOPEUDEN KANTAMATTOMISSA

Neljäs lähipäivä oli melko tajunnanräjäyttävä kokemus. Videoiden katselun yhteydessä päästiin käsiksi melko syväluotaavan analyyttisiin keskusteluihin ja melko tarkkoihinkin arvioihin eri persoonista. Tämä kaikki minuutin videoesittelyjen perusteella – olen erittäin iloinen kanssakurssilaisistani.

Myers-Briggs –indikaattorin skaalalla olen poikkeuksetta saanut kirjaimet INTP. Tunnistan itseni tyypin kuvauksesta: käännyn mielelläni omiin ajatuksiini, joita välillä rakastan liikaakin. Itseilmaisua olen pitänyt ajattelulle alisteisena toissijaisena funktiona, mutta ajan myötä olen oppinut, että on osattava myös esiintyä.

Lähipäivän keskusteluissa kävi ilmi se, minkä tiesin itsekin jo etukäteen: en esiintyessäni anna itsestäni oikein mitään. Sanon puolijäsennellysti asioita, jotka ovat käyneet mielessäni sekunteja aiemmin ja ohjaan mielelläni huomion omasta persoonastani huumoriin.

Olen aina olettanut, että huumori tekee ihmisistä lähestyttäviä, mutta selvisi, että kohdallani tilanne on melko päinvastainen – sain positiivisia kommentteja esiintymiskyvystäni, mutta koettiin, ettei minulle välttämättä haluttaisi tulla juttelemaan esitykseni jälkeen. Tämä oli jokseenkin yllättävää – tiedän tosin, ettei ihmisten motiivien ja tunteiden hahmottaminen lukeudu ydinvahvuuksiini.

Onnistuakseni fasilitaattorina minun on opittava lukemaan ihmisten motiiveja paremmin. Tämän lisäksi minun on välitettävä itsestäni viesti ihmisläheisempänä ja sosiaalisempana olentona – en koe olevani niin kylmä, kuin minuutin mittaisesta esittelystäni ehkä voisi ymmärtää.

Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, oivalsin, ettei kyse ole pelkästä esiintymisestä. Fasilitoinnin näkyvin osa on toki esiintyminen, mutta ennen kaikkea tulee olla taitava kohtaamaan ihmisiä ja heidän näkemyksiään. Kun astun estradille, ajatukseni usein on jo estradilta poistumisessa – tästä on pyrittävä lähemmäs nykyhetkeä, jotta voin keskittyä paremmin myös minua ympäröiviin ihmisiin.

 Kuvassa minä 

Todellisen jedimestarin lailla myös fasilitaattorin tulee tuntea mielensä rajat. On fyysinen mahdottomuus, että minusta vielä jonain päivänä tulisi yhtä avoin, välitön ja sosiaalisesti nerokas kuin monet kurssia kanssani käyvät ovat. Se ei kuitenkaan estä minua kehittymästä fasilitaattorina, mutta minun on luotava oma polkuni.

Ennen kaikkea fasilitaattorin roolissa haluan kyetä herättämään ihmisissä ajatuksia ja mielipiteitä. Minuutin mittainen esitykseni poiki erittäin mielenkiintoista keskustelua ja loistavaa analyysiä viime perjantaina. Valitsemalla sanani oikein ja herkistymällä paremmin tilanteelle, voin kehittyä fasilitaattoriksi, joka ei ehkä ole parhaiden joukossa sosiaalisten tilanteiden strukturoijana, mutta parhaimmillaan ajatusten inspiroijana.

Oppimani jälkeen odotankin, että pääsen kokeilemaan fasilitointia ensi perjantain työpajassa. Olen ottanut valmiiksi teemakseni ihmisten välittömän huomioimisen – haluan todella kehittää itseäni sillä saralla. Eikä kyse ole pelkästään ensi perjantaista: vaikken koskaan tulisikaan ammattifasilitaattoriksi, viime lähipäivänä esitettyjen näkemysten valossa voin kehittää itseäni taitavammaksi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa työelämän lukuisista palavereista illallisiin tyttöystäväni perheen kanssa.

Eikä ole olemassa mitään lakia, joka edellyttäisi yksin fasilitoimista – muodostaisin mielelläni joskus tiimin itseäni välittömämmän henkilön kanssa. Jang ei yksin ole juuri mitään.

FACILITATORS GONNA FACILITATE

Kolmannen lähipäivän myötä pääsin Planckin etäisyydelle   fasilitoinnin käsittämisestä. En viittaa nyt käsitteen formaaliin määritelmään Merriam-Websterissä, vaan fasilitaattorin roolin sisäistämiseen ja siihen adaptoitumiseen. Muodollisesti fasilitointi on sosiaalisen interaktion liukasteprosessi – tämän ajatuksen käsittäminen ei vielä kuitenkaan kehitä minua fasilitaattorina.

Kuulun itse ryhmään, jonka aihevalinta –kurssin tiedotusprosessi—herätti hieman hilpeyttä. Selventäisinkin tässä vaiheessa, että tarkoituksenamme ei ole toimia vastakkainasettelun agentteina. Intentionamme on kuitenkin konfliktien synnyttäminen. Tämä vaatii oikeaa käsitystä konfliktista.

Ihmiset elävät omissa kuplissaan – halusivat tai eivät. Ihmisen perseptiota ympäristöistään sävyttää aikaisemmat käsitykset. Tämän vuoksi päädyimmekin ajatukseen roolipelistä sopivana fasilitointimenetelmänä: parhaimmillamme onnistumme synnyttämään kognitiivista dissonanssia simulointiin osallistuvissa. Opiskelijan oma havainnemaailma ei vastaa sitä, miten kurssihenkilökunta kokee tiedotuksen funktion; syntyy ideoiden välinen konflikti.

Konventiot on tunnistettava, silvottava palasiksi ja koottava uudelleen. Parhaimmillaan syntyy holistisia, emergenttejä kokonaisuuksia. Simulointityöpajassa tavoitteenamme on ennen kaikkea yhteisen ymmärryksen luominen. Yhteinen ymmärrys on avain fasilitoinnin onnistumiseen, ja erityisesti se on tärkeässä asemassa, kun etsitään ratkaisuja kehitysongelmaan.

Roolipelaaminen –kurssihenkilökunta opiskelijoina ja toisin päin—on nähdäkseni omiaan synnyttääkseen ba-tilan simulointityöpajassa. Jokaisella simulointiin osallistuvalla on omasta takaa tietty käsitys kehitysongelmasta ja simuloitavasta prosessista. Pelkästään näihin jumiutumalla yhteisen ymmärryksen löytäminen saattaa osoittautua hankalaksi – ajatuksia on pyrittävä laajentamaan. Ja niitä on laajennettava siten, että eri ryhmien ajatuskuvioiden ymmärrys johtaa destruktiiviseen interferenssiin: opiskelijat ja kurssihenkilökunta ajattelevat taustoistaan johtuen mahdollisesti täysin vastakkaisissa vaiheissa. Molempien näkökulmien ymmärtäminen johtaa käyrän vakautumiseen. Näin kaoottisestakin tilanteesta voidaan päätyä vakaaseen lopputilanteeseen, jonka myötä kehitysongelman ratkaiseminen mahdollistuu, kun eri ryhmien väliset paradigmaerot tunnistetaan.

Pohdittuani lähipäivän tapahtumia ja aiheita, koenkin, että tärkein oppimani asia liittyy juuri ylemmissä kappaleissa käsittelemiini aiheisiin. Fasilitoinnin näkeminen pelkästään interaktion helpottajana rajaa onnistumismahdollisuuksia nähdäkseni liikaa. Suomalaisessa kulttuurissa –valitettavasti— sosiaalisena lubrikanttina toimii usein alkoholi.

Yllä mainittu vaikuttaa ehkä vitsiltä, mutta siihen tiivistyy todella oleellinen näkemys. Alkoholi epävakauttaa käytöstä, tuhoaa aivosoluja ja aiheuttaa eripuraa. Onnistunut fasilitointi haastaa ihmiset vaikeisiin ajatuksiin, innoittaa heidät luomaan ymmärrystä ja lopputuloksena syntyy parhaimmillaan innovaatioita. Ennen kolmatta lähipäivää en oikein ymmärtänyt simulointityöpajan tarkoitusta, mutta nyt odotan sitä innolla.