VALOMUURIN TUOLLA PUOLEN NOPEUDEN KANTAMATTOMISSA

Neljäs lähipäivä oli melko tajunnanräjäyttävä kokemus. Videoiden katselun yhteydessä päästiin käsiksi melko syväluotaavan analyyttisiin keskusteluihin ja melko tarkkoihinkin arvioihin eri persoonista. Tämä kaikki minuutin videoesittelyjen perusteella – olen erittäin iloinen kanssakurssilaisistani.

Myers-Briggs –indikaattorin skaalalla olen poikkeuksetta saanut kirjaimet INTP. Tunnistan itseni tyypin kuvauksesta: käännyn mielelläni omiin ajatuksiini, joita välillä rakastan liikaakin. Itseilmaisua olen pitänyt ajattelulle alisteisena toissijaisena funktiona, mutta ajan myötä olen oppinut, että on osattava myös esiintyä.

Lähipäivän keskusteluissa kävi ilmi se, minkä tiesin itsekin jo etukäteen: en esiintyessäni anna itsestäni oikein mitään. Sanon puolijäsennellysti asioita, jotka ovat käyneet mielessäni sekunteja aiemmin ja ohjaan mielelläni huomion omasta persoonastani huumoriin.

Olen aina olettanut, että huumori tekee ihmisistä lähestyttäviä, mutta selvisi, että kohdallani tilanne on melko päinvastainen – sain positiivisia kommentteja esiintymiskyvystäni, mutta koettiin, ettei minulle välttämättä haluttaisi tulla juttelemaan esitykseni jälkeen. Tämä oli jokseenkin yllättävää – tiedän tosin, ettei ihmisten motiivien ja tunteiden hahmottaminen lukeudu ydinvahvuuksiini.

Onnistuakseni fasilitaattorina minun on opittava lukemaan ihmisten motiiveja paremmin. Tämän lisäksi minun on välitettävä itsestäni viesti ihmisläheisempänä ja sosiaalisempana olentona – en koe olevani niin kylmä, kuin minuutin mittaisesta esittelystäni ehkä voisi ymmärtää.

Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, oivalsin, ettei kyse ole pelkästä esiintymisestä. Fasilitoinnin näkyvin osa on toki esiintyminen, mutta ennen kaikkea tulee olla taitava kohtaamaan ihmisiä ja heidän näkemyksiään. Kun astun estradille, ajatukseni usein on jo estradilta poistumisessa – tästä on pyrittävä lähemmäs nykyhetkeä, jotta voin keskittyä paremmin myös minua ympäröiviin ihmisiin.

 Kuvassa minä 

Todellisen jedimestarin lailla myös fasilitaattorin tulee tuntea mielensä rajat. On fyysinen mahdottomuus, että minusta vielä jonain päivänä tulisi yhtä avoin, välitön ja sosiaalisesti nerokas kuin monet kurssia kanssani käyvät ovat. Se ei kuitenkaan estä minua kehittymästä fasilitaattorina, mutta minun on luotava oma polkuni.

Ennen kaikkea fasilitaattorin roolissa haluan kyetä herättämään ihmisissä ajatuksia ja mielipiteitä. Minuutin mittainen esitykseni poiki erittäin mielenkiintoista keskustelua ja loistavaa analyysiä viime perjantaina. Valitsemalla sanani oikein ja herkistymällä paremmin tilanteelle, voin kehittyä fasilitaattoriksi, joka ei ehkä ole parhaiden joukossa sosiaalisten tilanteiden strukturoijana, mutta parhaimmillaan ajatusten inspiroijana.

Oppimani jälkeen odotankin, että pääsen kokeilemaan fasilitointia ensi perjantain työpajassa. Olen ottanut valmiiksi teemakseni ihmisten välittömän huomioimisen – haluan todella kehittää itseäni sillä saralla. Eikä kyse ole pelkästään ensi perjantaista: vaikken koskaan tulisikaan ammattifasilitaattoriksi, viime lähipäivänä esitettyjen näkemysten valossa voin kehittää itseäni taitavammaksi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa työelämän lukuisista palavereista illallisiin tyttöystäväni perheen kanssa.

Eikä ole olemassa mitään lakia, joka edellyttäisi yksin fasilitoimista – muodostaisin mielelläni joskus tiimin itseäni välittömämmän henkilön kanssa. Jang ei yksin ole juuri mitään.