Innokkuuden merkitys presiksissä

Neljäs lähipäivä oli kovin odotettu. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä omaa esiintymistä videolta ja saada esiintymisen kehittämiseen vinkkejä varsinkin kun mukana oli kehon- tilan- ja ajankäytön ammattilainen, Jenni.

En valitettavasti saanut tehtävänannosta (kerro itsestäsi tai kerro mikä eläin haluaisit olla minuutissa) tarpeeksi kovaa sytykettä valmistella hyvää esitystä. Toisaalta juuri tämä oli ehkä merkittävin oppimani asia: minun tulee haluta esittää esittämääni asiaa. Muistellessani parhaita esityksiäni, huomaan, että ne ovat kaikki olleet aikaansaannoksistani, joista olen ollut erityisen ylpeä esimerkiksi oma kandityö TKK:lla tai tuotekehityskurssin lopputuote Stanfordissa.

Tällä kerralla siis sorruin vetämään tylsähkön listamaisen shown. Hyviä puolia kyseisessä rutiinivedossa oli kuitenkin äänenkäyttö sekä jämäkkä ote. Videon ansiosta huomasin, että omaan katseeni suuntaamiseen tulee kiinnittää enemmän huomiota. Matilda kehotti kokeilemaan tiettyjen osioiden esittämistä tietyille sattumalta valituille yleisön henkilöille. Tätä tulen ehdottomasti kokeilemaan.

Myös muiden esiintyjien suorituksista sain oivallisia vinkkejä. Esimerkiksi oman nimen sanominen jämäkästi, selkeästi ja mieleenpainuvasti olisi hyvä opetella. Tätä voisi käyttää myös tavatessaan uusia ihmisiä. Muita oman oppimiseni kannalta merkittäviä asioita olivat tarinamaisen esitystavan tavoittelu ja sekä asiallisen että sympaattisen esitystavan yhdistäminen. Myös käsien käyttöä tulisi opetella. Toisaalta osaan mielestäni käyttää käsiäni ja koko vartaloa, kun esitystä on tukemassa jokin rajaobjekti. Esimerkiksi 5100-kurssilla muistan kuinka esitin prosessia rajaamalla käsillä prosessin eri osioita ja osoittelemalla prosessin eri toimijoita ja toimia.

Fasilitoinnin kannalta on kuitenkin tärkeä muistaa, että fasilitointi vaatii ideaalitilanteessa enemmän kuuntelutaitoja kuin puhumis ja esiintymistaitoja. Vakuuttavalla esiintymisellä kuitenkin edistetään keskustelun heräämistä.

Lähipäivän innoittamana aion kuvata omaa esiintymistäni harjoitusmielessä myös omatoimisesti, sillä esiintyminen on yksi ihmisen merkittävimmistä taidoista. Suomalaisessa koulujärjestelmässä ei taida antaa esiintymis- ja viestintätaidoille niille kuuluvaa painoarvoa.

Tisain, rajaobjektit

Designlähtöiset menetelmät ja simulointimenetelmät olivat omalta osaltani erittäin odotetut teemat — varsinkin kun ne sijoittautuivat samalle lähipäivälle. Odotin mielenkiinnolla, kuinka kyseiset sopivat yhteen. Olin jo aikaisemmin ihastunut muotoiluajatteluun ollessani mukana perustamassa Aallon Design Factoryä kesätöissäni sekä opiskellessani poikkitieteellisessä tuotekehitysprojekteissa (Stanford ME310). Olin ollut paljon tekemisissä muotoilijoiden ja muotoilun kanssa. Toisaalta olin valinnut kaikista vaihtoehdoista juuri SimLabin tarjoaman opintojeni tärkeimmän eli syventävän moduulin. Kuinka siis yhdistää nämä kaksi?

Poikkitieteellisessä tiimissä työskennellessäni olen oppinut, että parhaisiin lopputuloksiin päästään, kun tarkastellaan haastetta erilaisista näkökulmista. Kauppatieteilijät ja teekkarit osaavat erilaiset analyyttiset menetelmät erittäin hyvin. Muotoilijat puolestaan hakeutuvat ratkaisua kohti tekemisen kautta. Kokeillaan jotakin, itse asiassa kokeillaan useita asioita, muotoja, lähestymistapoja. Aivan kuten Rylander (2009) kirjoittaa tietotyöläisillä ja designereilla on paljon opittavaa toisiltaan. Otaniemen kasvatteina meidän on oivallettava, että aina ei voida odottaa, että löydetään oikea ratkaisu, sillä sellaista ei ole. On vaan parempia ja huonompia ratkaisuja. Ne paremmat löytyy kokeilemalla. Tällainen tietotyön ja design-työn vertailu auttoi minua rakentamaan siltaa kahden kiinnostuskohteeni välille. Ymmärtämällä poikkitieteellisen tiimin eri osapuolten vahvuudet ja erilaiset työskentelytottumukset ja -menetelmät, voin jatkossa toimia entistä parempana yhteistyön fasilitoijana myös tiimien sisällä.

kuva1 d.Prosessi ME310

Toinen merkittävä aikai­sempia oppeja sitouttava tekijä on rajaobjektit. ME310-projektissa nouda­tim­me tiukkaa useita erilaisia prototyyppejä sisäl­­­tävää design-pro­sessia, joka näkyy kuvassa 1. Lukemiston SimLabin tutkijoiden (2006) artikkeli käsitteli simulointia rajaobjektina. Vaikka erilaisia prototyyppejä on tullut siis käytettyä ME310-kurssilla ja erilaisilla käytettävyyden kursseilla, oli rajaobjektin käsite minulle ennestään vieras. On sinänsä aika hienoa, jos SimLabin simulointimenetelmä pystyy vastaamaan rajaobjektien kaikkiin kategorioihin: syntaktinen, semanttinen ja pragmaattinen. Rajaobjekti-käsite tuntuu mielestäni sisältävän lähes liikaa asioita. Käytännössä rajaobjekti voi tarkoittaa mitä tahansa fyysistä asiaa, jonka avulla voidaan yhtenäistää ymmärrystä tai luoda yhteistä ymmärrystä. Ehkä rajaobjekti-kasite on sittenkin tarpeellinen, koska sen avulla saadaan jaoteltua erilaisten ilmaisutapojen merkityksiä ja vaikutuksia. Kuvassa 2 on ME310-kurssilla tuottamiamme rajaobjekteja. Hyvin erilaisia asioita. Voidaanko nämä tosiaan panna yhden käsitteen alle?

Kuva 2: Tuoteinnovaatioprosessin (ME310) rajaobjekteja?

Uskon kyllä vahvasti, että erilaisten rajaobjektien merkitys tulee vaan entisestään kasvamaan. Aivan kuten design-aihepiimme artikkelissa Kronqvist (2012) toteaa, kaikkia tuntemuksia tai kaikkea tietoa suoralta kädeltä on vaikea pukea eksplisiittiseen muotoon. Kyseisessä artikkelissa muotoilijaryhmä käytti costumer journey -menetelmän apuna lautapelirajaobjektia. Uskon että 2. lähipäivän oppien ansiosta voisin herkemmin design-lähtöisyyden opein tarttua johonkin valmiiseen rajaobjekteja hyödyntävään menetelmään tai juuri huomioida rajaobjektien luominen osana yhteisen ymmärryksen luomista tai uuden kehittämistä. Myös oppimiskahvila ja näyttelykävely vaikuttivat oikein päteviltä fasilitaattorin menetelmiltä. Oppimiskahvilan avulla voidaan helposti tutustuttaa fasilitoitavat henkilöt moniin eri aihepiireihin ja näyttelykävelyn avulla voidaan tarkastella suurta haastetta eri näkökulmista — vaikka juuri analyyttiselta kantilta ja design-lähtöisesti.

Ennakkofiilarit…

Kyseinen kurssi on toinen pääaineen syventävän moduulin kursseistani. Ensimmäisen eli 5100-kurssin kävin viime syksynä. 5100 osoitti moduulivalintani osuneen oikeaan. Siinä missä 5100 tarjosi oivan teoreettisen perustuksen (verkottuneiden) liiketoimintaprosessien ja liiketoimintamallien tieto- ja osaamispääomarakennelmalle, odotan 5200-kurssilta edellistä konkreettisempia ja käytännönläheisempiä oppeja.

Ensimmäinen tapaaminen antaa odottaa paljon. Odotan suurella innolla eri koulutus- ja elämäntaustaisen opetushenkilökunnan ohjausta liiketoimintaprosessien maailmassa. Ensimmäisellä tapaamisella innostuin suuresti fasilitoinnista. Huomasin, että itse asiassa informaatioverkostojen koulutusohjelmahan on valmentanut minua juuri tällaiseen hommaan. Lisäksi arvelisin, että myös omat sosiaaliset ominaisuuteni ovat omiaan juuri fasilitoinnin harjoittamisessa. Huomasin myös, että aikaisemmissa ryhmätöissä koulussa ja töissä olen ottanut lähes aina ryhmän ”fasilitaattorin” roolia. Erinomainen esimerkki on viime vuonna suorittamani Stanfordin koordinoima ME310 Design Innovation, globaali tuotekehityskurssi, jossa teimme yhteistyötä eri alojen ranskalaisten, marokkolaisten ja japanilaisten kanssa. Kyseinen ryhmä jos jokin vaatii koordinointia ja sisäistä fasilitointia.

Tällä viikolla törmäsin fasilitointiin myös toisella kurssilla — Studio X:llä. Pääsimme opiskelijaryhmällä kokeilemaan Grape People Finland Oy:n Piritta Kantojärven fasilitoimaa Creative problem solving
-menetelmää trendianalyysiin ja ideointiin. Sessio oli erittäin palkitseva. Mielestäni fasilitoijan merkitys on suuri ja merkitys kasvaa, jos yhteistyön osapuolilla on erilaiset taustat ja tehtävät. Tästä haluan ehdottomasti oppia lisää.

Aikaisempien kokemusperäisten oppien lisäksi toivoisinkin kurssilta konkreettista ja tieteistaustaista työkalupakkia erilaisten fasilitointitilanteiden järjestämiseen ja hallitsemiseen. Odotan myös innolla, millaisia erilaisia viestintätaitoon liittyviä kullanarvoisia työkaluja kurssilta jää mukaan. Lisäksi haluan oppia lisää erilaisista prosessikehitysmenetelmistä ja konkreettisesta prosessikehityksestä. Myös muutosjohtamisen haasteisiin haluaisin vielä saada joitain kättä pidempää. Lisäksi toivoisin, että kurssi antaisi oivalliset valmiudet jatkaa projektityökurssille ja diplomityön kimppuun liiketoimintaprosessien, liiketoimintamallien ja kehittämisen parissa.