VALOMUURIN TUOLLA PUOLEN NOPEUDEN KANTAMATTOMISSA

Neljäs lähipäivä oli melko tajunnanräjäyttävä kokemus. Videoiden katselun yhteydessä päästiin käsiksi melko syväluotaavan analyyttisiin keskusteluihin ja melko tarkkoihinkin arvioihin eri persoonista. Tämä kaikki minuutin videoesittelyjen perusteella – olen erittäin iloinen kanssakurssilaisistani.

Myers-Briggs –indikaattorin skaalalla olen poikkeuksetta saanut kirjaimet INTP. Tunnistan itseni tyypin kuvauksesta: käännyn mielelläni omiin ajatuksiini, joita välillä rakastan liikaakin. Itseilmaisua olen pitänyt ajattelulle alisteisena toissijaisena funktiona, mutta ajan myötä olen oppinut, että on osattava myös esiintyä.

Lähipäivän keskusteluissa kävi ilmi se, minkä tiesin itsekin jo etukäteen: en esiintyessäni anna itsestäni oikein mitään. Sanon puolijäsennellysti asioita, jotka ovat käyneet mielessäni sekunteja aiemmin ja ohjaan mielelläni huomion omasta persoonastani huumoriin.

Olen aina olettanut, että huumori tekee ihmisistä lähestyttäviä, mutta selvisi, että kohdallani tilanne on melko päinvastainen – sain positiivisia kommentteja esiintymiskyvystäni, mutta koettiin, ettei minulle välttämättä haluttaisi tulla juttelemaan esitykseni jälkeen. Tämä oli jokseenkin yllättävää – tiedän tosin, ettei ihmisten motiivien ja tunteiden hahmottaminen lukeudu ydinvahvuuksiini.

Onnistuakseni fasilitaattorina minun on opittava lukemaan ihmisten motiiveja paremmin. Tämän lisäksi minun on välitettävä itsestäni viesti ihmisläheisempänä ja sosiaalisempana olentona – en koe olevani niin kylmä, kuin minuutin mittaisesta esittelystäni ehkä voisi ymmärtää.

Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, oivalsin, ettei kyse ole pelkästä esiintymisestä. Fasilitoinnin näkyvin osa on toki esiintyminen, mutta ennen kaikkea tulee olla taitava kohtaamaan ihmisiä ja heidän näkemyksiään. Kun astun estradille, ajatukseni usein on jo estradilta poistumisessa – tästä on pyrittävä lähemmäs nykyhetkeä, jotta voin keskittyä paremmin myös minua ympäröiviin ihmisiin.

 Kuvassa minä 

Todellisen jedimestarin lailla myös fasilitaattorin tulee tuntea mielensä rajat. On fyysinen mahdottomuus, että minusta vielä jonain päivänä tulisi yhtä avoin, välitön ja sosiaalisesti nerokas kuin monet kurssia kanssani käyvät ovat. Se ei kuitenkaan estä minua kehittymästä fasilitaattorina, mutta minun on luotava oma polkuni.

Ennen kaikkea fasilitaattorin roolissa haluan kyetä herättämään ihmisissä ajatuksia ja mielipiteitä. Minuutin mittainen esitykseni poiki erittäin mielenkiintoista keskustelua ja loistavaa analyysiä viime perjantaina. Valitsemalla sanani oikein ja herkistymällä paremmin tilanteelle, voin kehittyä fasilitaattoriksi, joka ei ehkä ole parhaiden joukossa sosiaalisten tilanteiden strukturoijana, mutta parhaimmillaan ajatusten inspiroijana.

Oppimani jälkeen odotankin, että pääsen kokeilemaan fasilitointia ensi perjantain työpajassa. Olen ottanut valmiiksi teemakseni ihmisten välittömän huomioimisen – haluan todella kehittää itseäni sillä saralla. Eikä kyse ole pelkästään ensi perjantaista: vaikken koskaan tulisikaan ammattifasilitaattoriksi, viime lähipäivänä esitettyjen näkemysten valossa voin kehittää itseäni taitavammaksi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa työelämän lukuisista palavereista illallisiin tyttöystäväni perheen kanssa.

Eikä ole olemassa mitään lakia, joka edellyttäisi yksin fasilitoimista – muodostaisin mielelläni joskus tiimin itseäni välittömämmän henkilön kanssa. Jang ei yksin ole juuri mitään.

Sosiaalisen tilan diktaattori

Jatkan edellisen oppimispäiväkirjan teemasta ”koulussa opetettavat taidot”, koska SimLabin opetus yllättää minut kerta toisensa jälkeen tällä saralla. Puhuin aiemmin sovellettavien menetelmien opetuksesta, ja tällä kertaa session aiheena olivat vuorovaikutustaidot.

Ensinnäkin täytyy todeta, että yksi kolmituntinen sessio ylitti kaikki odotukseni sen hyödyllisyydestä ja sovellettavuudesta fasilitaattorin rooliin. Opiskelin koulussa aika runsaalla mitalla ilmaisutaitoa ja teatteria, mutta tällaista opetuksenomaista palautetta ei ikinä voinut kuvitellakaan saavansa. Lähipäivän valaistuminen oli fasilitointitilanteen rakentumisessa.

Määritellään rakenteen ymmärtämiseksi sosiaalinen tila, joka koostuu keskustelijoiden käsityksestä nykyisestä tilanteesta, suunnasta johon tilanne on menossa ja aikaisempien tapahtumien merkityksestä keskustelulle. Sosiaalinen tila on tiiviisti ilmaistuna siis johtajuuden vaikutus keskustelijoihin kullakin ajanhetkellä. Oikeanlainen sosiaalinen tila on edellytys onnistuneelle fasilitoinnille, sillä fasilitointitilanteen tavoite on luoda keskustelutilanne, jossa osallistujat ovat valmiita kertomaan omia näkemyksiään. Fasilitaattorin taito liittyy tämän tilan täydelliseen hallintaan, jolloin keskustelijoille välittyy ymmärrys siitä, mitä on lupa sanoa ja toisaalta mistä ei aiherajauksen vuoksi juuri nyt tule puhua. Myös aiheenvaihdokset, sivuraiteet ja aikataulu siirtyvät kitkattomasti kun fasitattori harjoittaa sosiaalisen tilan täydellistä ja kyseenalaistamatonta hallintaa.

Esiintymistaidot ja viestintä ovat fasilitaattorin toimintaa tukevia, jotka auttavat fasilitaattoria sosiaalisen hallinnan ylläpitämisessä ja siten sosiaalisen tilan lukemisessa ja hallitsemisessa. Näiden kykyjen kehittyminen on ilmeisistä syistä keskeistä fasilitaattorina kehittymiselle, ja vaikka kokemus tuo varmuutta, ovat ohjaus ja koulutus tehokkaita apuja ohjaamaan esiintymistä oikeaan suuntaan. Lisäkyvyt, kuten substanssiosaaminen prosessikehityksestä, ovat varmasti fasilitointitilanteen jonkinlainen edellytys, mutta esimerkiksi substanssiosaamisen kasvaminen ei suoraan paranna fasilitointia.

Innokkuuden merkitys presiksissä

Neljäs lähipäivä oli kovin odotettu. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä omaa esiintymistä videolta ja saada esiintymisen kehittämiseen vinkkejä varsinkin kun mukana oli kehon- tilan- ja ajankäytön ammattilainen, Jenni.

En valitettavasti saanut tehtävänannosta (kerro itsestäsi tai kerro mikä eläin haluaisit olla minuutissa) tarpeeksi kovaa sytykettä valmistella hyvää esitystä. Toisaalta juuri tämä oli ehkä merkittävin oppimani asia: minun tulee haluta esittää esittämääni asiaa. Muistellessani parhaita esityksiäni, huomaan, että ne ovat kaikki olleet aikaansaannoksistani, joista olen ollut erityisen ylpeä esimerkiksi oma kandityö TKK:lla tai tuotekehityskurssin lopputuote Stanfordissa.

Tällä kerralla siis sorruin vetämään tylsähkön listamaisen shown. Hyviä puolia kyseisessä rutiinivedossa oli kuitenkin äänenkäyttö sekä jämäkkä ote. Videon ansiosta huomasin, että omaan katseeni suuntaamiseen tulee kiinnittää enemmän huomiota. Matilda kehotti kokeilemaan tiettyjen osioiden esittämistä tietyille sattumalta valituille yleisön henkilöille. Tätä tulen ehdottomasti kokeilemaan.

Myös muiden esiintyjien suorituksista sain oivallisia vinkkejä. Esimerkiksi oman nimen sanominen jämäkästi, selkeästi ja mieleenpainuvasti olisi hyvä opetella. Tätä voisi käyttää myös tavatessaan uusia ihmisiä. Muita oman oppimiseni kannalta merkittäviä asioita olivat tarinamaisen esitystavan tavoittelu ja sekä asiallisen että sympaattisen esitystavan yhdistäminen. Myös käsien käyttöä tulisi opetella. Toisaalta osaan mielestäni käyttää käsiäni ja koko vartaloa, kun esitystä on tukemassa jokin rajaobjekti. Esimerkiksi 5100-kurssilla muistan kuinka esitin prosessia rajaamalla käsillä prosessin eri osioita ja osoittelemalla prosessin eri toimijoita ja toimia.

Fasilitoinnin kannalta on kuitenkin tärkeä muistaa, että fasilitointi vaatii ideaalitilanteessa enemmän kuuntelutaitoja kuin puhumis ja esiintymistaitoja. Vakuuttavalla esiintymisellä kuitenkin edistetään keskustelun heräämistä.

Lähipäivän innoittamana aion kuvata omaa esiintymistäni harjoitusmielessä myös omatoimisesti, sillä esiintyminen on yksi ihmisen merkittävimmistä taidoista. Suomalaisessa koulujärjestelmässä ei taida antaa esiintymis- ja viestintätaidoille niille kuuluvaa painoarvoa.

Interaktiovalmennusta fasilitaattoreille

Pakko myöntää, että kyseenalaistin täysin kurssihenkilökunnan premissin luentopäiväkirjoista, jotka muodostuvat liian henkilökohtaisiksi ollakseen julkaistavissa blogimuotoisina. Eikö tutuille naamoille nyt voi kertoa aika lailla samat asiat kuin vastuuopettajallekin? Tämänpäiväinen sessio antoi kuitenkin pohjaa sille, että tietynlaiselle pieteetille on kenties paikkansa – sen verran herkkää fiilistelyä oli ilmassa tänään.

Tuntui kovin harmilliselta, että oma esiintymisvuoroni oli heti ensimmäisenä. Toisaalta en ehtinyt jännittämään itse esiintymistilannetta, mutta keskustelukierroksella tapahtui jänniä. Muutaman ensimmäisen videon jälkeen keskustelu vapautui aivan selvästi, muuttui syväluotaavammaksi ja uskaliaammaksi. Melkein teki mieleni vaatia sakkokierrosta arviointiin, jotta olisin itsekin voinut saada yhtä hyvää palautetta. On pakko kiittää läsnäolleita kypsästä keskustelusta.

En tiedä näkyykö esiintymisestäni jo päälle päin, että olen tyypillinen jännittäjä. Esiintymistilannetta sattuu ajatellakin. En haluaisi nousta esiin; sydän hakkaa välittömästi, tunnun punastuvani. Kun olen huomion keskiössä, jutunjuurta ei tunnu tulevan mistään. Ajatus ei kulje. Ei mikään ihme, jos vaikutan lukevan sanottavani suoraan paperista – sitä tein varmasti pitkälle yliopisto-opintoihinkin asti. Kumma kyllä, tämä ei kaikissa konteksteissa enää päde. Töissä olen monesti presentoinut, fasilitoinut ja pitänyt koulutuksia ilman kummempia ongelmia. Asiantuntijatehtävissä, ja mielellään tutussa porukassa, tuntuu kenties enemmän siltä että olen tilanteen hallinnassa. Tämä kertoo minulle, että pahimpia hermoiluun johtavia tekijöitä ovat tunne arvostelluksi tulemisesta ja epäonnistumisen pelko.

Introverttius on presentoijalle haaste. Sosiaaliset tilanteet kuluttavat energiaa pikemmin kuin energisoivat; ajattelussa on mieluusti rationaalinen ja ajatustensa eteentuonnissa varovainen. Annan monesti mielelläni muiden puhua ajatuksensa ensin, mikä luonnollisesti johtaa siihen että saatan jäädä täysin puheenvuorottakin. Introverttius ei sinällään ole suuri ongelma, mutta muuttuu sellaiseksi varmasti jos esiintymispelko riistää ne ainoat kyvyt joihin on itsessään tottunut luottamaan. Tällöin esiintymistilanne on todella kova pala.

Palautteen perusteella ilmeisesti perusasiat esiintymisessä ovat kunnossa. Jättämällä turhan jännittämisen väliin voin saada aikaan oikein hyviäkin tuloksia. Itse suorittamiseen keskittyminen nostaa itseni ja yleisön väliin helposti turhan esteen, mikä vaikeuttaa tilanteesta selviytymistä entisestään. Kun yhteyttä yleisöön ei saa, on rentoutuminenkin erittäin vaikeaa.

Lähipäivällä oli tänään erittäin paljon annettavaa, ja olen iloinen siitä että tällainen tilaisuus järjestettiin. Esiintymistä yleisön edessä ei monestikaan pääse harjoittelemaan muutoin kuin tosipaikan tullen. Oppiminen paineen alla ei ole helppoa, mutten kuitenkaan varmasti uskaltaisi mennä esimerkiksi erilliselle kurssille, jossa tällaisia asioita opeteltaisiin. Hyvä, että asia tuli käsitellyksi ikään kuin ohimennen.